Protomot osana Aalto-yliopiston yrittäjyysohjelmia

Aalto-yliopiston vararehtori Hannu Seristö korosti yrittäjyyden kehittämistä yliopiston yhteiskunnallisena tehtävänä avatessaan Aalto Protomo Helsingin toiminnot keskiviikkona. – Olemme pyrkineet yliopiston perustamisesta lähtien edistämään yrittäjyyttä suomalaisen yhteiskunnan kehittämiseksi. Tähän tavoitteeseemme Protomo-hankkeet Otaniemen kampuksella Espoossa ja nyt aivan täällä Helsingin keskustassa sopivat erinomaisesti. Aallossa toimivat jo Aalto Center for Entrepreneurship, Pienyrityskeskus ja sen johtaja Aalto Start-Up Center-yrityshautomo sekä opiskelijoiden Aalto Entrepreneurship Society saavat Protomosta hyvän lisän. Emme kuitenkaan ole vielä mikään Stanfordin yliopisto laajoine yrittäjyysohjelmineen ja puitteineen, mutta olemme pyrkimässä määrätietoisesti sitä kohti, Hannu Seristö innosti protomolaisia ja runsaslukuista avajaisyleisöä tuleviin pyrintöihin.


Mene pian asiakkaasi luo!
Yrittäjä Jussi Räisänen valotti kokemiansa aloittavan yrityksen keskeisiä alkutoimia. – Me aloitimme ensimmäisen startuppimme 1999. Keksimme, että sähköpostit olisivat mukavia ja hyödyllisiä kännykkälukemisia. Ajatus kantoi, mutta tärkeintä alussamme olivat välittömät asiakastapaamiset. Testasimme heillä ideaamme ja saimme heiltä luonnollisesti erinomaisia kehitysvinkkejä, Jussi Räisänen selvitti yrittäjätaipaleensa alkua. – Toiseksi eduksemme lasken epäammattimaisuutemme. Emme osanneet kaikkea emmekä sitä edes luulleet. Mutta kuuntelimme ammattilaisia, tulevia asiakkaitamme ja näin saimme mainiot kehitysnäkemykset tuote- ja palvelukehitykseemme.
- Nyt olemme kehittämässä heiaheia.com-palvelua ihmisten liikunnan lisäämiseksi. Palvelumme on hauska tapa kirjata ja jakaa arkisia liikuntakokemuksia tuttujen, työkavereiden ja muiden harrastajien kanssa. Tarjoamme hyvän ja toimivan alustan myös yritysten ja yhteisöjen henkilöstön liikuttamiseen. Meillä on jo lukuisia asiakkaita. Aalto Protomo Helsinkiä pyörittävä Pienyrityskeskus on eräs tätä palvelua käyttävä. He ovat kehuneet saaneensa liikunnan innostusta myös sellaisiin työntekijöihinsä, jotka eivät ole aiemmin olleet niinkään innostuneita aiheesta, Jussi Räisänen hehkutti heiaheiaansa.



Espoon Protomossa menestystä
Projektipäällikkö Marja Juvakoski tiivisti noin 1,5 vuoden protomokautensa menestykselliseksi. – Meillä on neljäs ryhmä parhaillaan kehittämässä ideoitaan ja aiemmista on syntynyt toimivia yrityksiä. Into on kova – sen vahvistivat myös avajaisissa esiintyneet kolme espoolaista ideatiimiä.


Viisitoista tiimiä pian toimimaan
Aalto Protomo Helsingin toimiva tiimi esitteli vastikään aloittamansa projektin tavoitteita. Laura Ahtikoski kertoi, että tällä hetkellä Protomon tiloissa Arkadiankadulla toimii viisi yritysjoukkuetta. Seppo Rantalainen naulasi tavoitteeksi 15 tiimin mukanaolon maaliskuun loppuun mennessä. Haemme tänne opiskelijoita, heidän tiimejään sekä senioriyrittäjiksi itsensä tuntevia. Kaikille tarjoamme erinomaisen palvelukokonaisuuden ja kehitettävän idean markkinakelpoisuus paranee taatusti. Sekä Ahtikoski että Rantalainen saavat lisääntyvästi yhteydenottoja uusilta halukkailta ideaporukoilta ja neuvotteluja käydään tiivistyvässä tahdissa. – Näppärin yhteys meille on meiliosoite seppo.rantalainen(at)aalto.fi. Ilmoittaudu sinne ja protomotaipaleesi käynnistyy pian.

Ministry of employment and the economy Academic Engineers and Architects in Finland - TEK Sitra - The Finnish Innovation Fund The Federation of Finnish Technology Industries Nokia UPM AppCampus VTT - Technical Research Centre of Finland